Mistä hengen pelastavassa ketjussa on oikein kysymys? Varhainen havaitseminen / hälyttäminen, varhainen PPE, varhainen defibrillointi ja varhainen sydämen tehohoito ovat varmasti osa sitä. Ketjuun liittyvät kuitenkin myös kriittiset interventiosarjat sekä henkilöstön koordinoidut roolit ja vastuut. Hengen pelastavan ketjun syvin olemus on kuitenkin eloonjääminen.
Pelastettu elämä
Se on perimmäisenä motiivina hoitohenkilöstön työssä. Kyse ei ole sireeneistä ja vilkkuvista valoista vaan potilaasta ja hänen laadukkaasta hoitamisestaan. Ketjun on oltava vahva myös maallikko-PPE:n ja –defibrillaation osalta. Tiedämme, että vahva ketju lisää mahdollisuuksia selvitä hengenvaarallisesta sydänpysähdyksestä
Miksi Laerdalin tuotteet, ratkaisut ja palvelut tukevat hengen pelastavaa ketjua? Koska me tiedämme, että ei ole suurempaa lahjaa, kuin nähdä äkillisestä sydänpysähdyksestä toipuneen potilaan kävelevän ulos sairaalasta jatkamaan elämäänsä
Nykyisen elämäntapamme vuoksi sydänpysähdys on tappaja numero yksi. Kaksi kolmesta potilaasta kuolee ennen sairaalahoitoon pääsemistä. Perheille ja yhteiskunnalle koituvat menetykset ja kustannukset ovat valtaisat.
Se että selviää hengissä sydänpysähdyksestä, riippuu tiettyjen kriittisten interventioiden sarjoista. Jos jokin näistä kriittisistä toimenpiteistä jää tekemättä tai viivästyy, on eloonjääminen epätodennäköistä. Yhdysvaltojen sydänyhdistys, The American Heart Association on käyttänyt termiä hengen pelastava ketju kuvaamaan kriittisten toimenpiteiden sarjaa.*
Joissakin yhteisöissä, joissa on vankkaa hengen pelastava ketju, jopa 30 % potilaista selviytyy. Ketju on sarja toisistaan riippuvia ja toisiaan seuraavia tapahtumia, joka määrittelee sivullisten, hätäkeskuksen, ensihoitajien, ensiavun päivystyshenkilöstön, sairaankuljetuksen, lääkäreiden ja sairaanhoitajien roolit. Kaikkien ammattilaisten on toimittava yhdessä tiiminä auttaakseen pelastamaan ihmisiä.
* Emergency Cardiac Care Committee and Subcommittees. (Sydämen tehohoidon komitea ja alakomiteat) American Heart Association (Yhdysvaltain sydänyhdistys)